Oma asunto toi pysyvyyttä elämään
Ida Oljemark muutti syksyllä ensimmäiseen omaan asuntoon. Rasittava vuoroviikkoasuminen vanhempien luona vaihtui pysyvyyden tunteeseen ja vastuun ottamiseen omasta elämästä.
Lapsuudenkodeista irtautumista helpotti se, ettei enää tarvinnut kahden viikon välein muuttaa vanhempien asuntojen välillä. Omassa kodissa tavarat ovat pysyvästi omilla paikoillaan, saa elellä omalla rytmillään ja sisustaa asunnon oman maun mukaan.
– En ole kokenut muutosta mitenkään dramaattisena, vaikka asunto tulikin melko nopeasti ja ajatukseen Sipoosta pois muutosta piti tottua tosi nopeasti. Olen kuitenkin ollut muutenkin itsenäinen toimija ja käynyt päivittäin Helsingissä koulussa, joten sikäli muutto ei ollut iso asia. Isoin asia oli ehkä se, että kotivakuutus tuli nyt omiin nimiin, naurahtaa Ida, joka sai kimppakämpän kaverinsa kanssa A-Kruunun talosta.
Muuttokokemuksista hyötyä
Vaikeinta muutossa oli Idan mukaan pakkaaminen, mutta siinä kokemus auttoi. Takana oli jo muutama vanhempien kanssa tehty muutto.
– Konkreettista tietoa sai jo tehdyistä muutoista ja vanhemmat osasivat neuvoa. Omaan kämppään muutosta sain tietoa A-Kruunun nettisivuilta, jossa on asukkaille kaikenlaista tietoa. Kavereilta sain tietoa muun muassa asumistukiasioissa, kertoo Ida.
Kodin kauneus tärkeä asia
Mukavinta omilleen muutossa oli Idan mukaan se, että asunnon sai sisustaa oman maun mukaan ja että voi elää oman rytmin mukaan. Idalle on myös tärkeää, että kotona on kauneutta ympärillä.
– Kauniissa asunnossa on kiva asua. Pidän siitä, että kotona on erilaisia kasveja ja taidetta ja että värit menevät jollain lailla yhteen, kertoo Ida. Huonekalut asuntoon löytyivät pääosin vanhempien kotoa ja muilta sukulaisilta.
Hyvä asuntopohja helpottaa sisustamista
Sisustamista helpotti asunnon hyvä pohja. Idan 60 neliöinen asunto on 70-luvulla rakennetussa talossa, jossa asunnot ovat isoja ja valoisia läpitalon asuntoja.
– Tässä asunnossa on hyvä, että olkkari ja makkari ovat eri puolella kämppää ja siinä keittiö välissä. Pidän myös siitä, että keittiö on väliseinällä eristetty olohuoneesta, sillä en pidä avokeittiöistä. Sekin on hyvä, että vessa ulko-oven vieressä erillään, eikä heti huoneiden vieressä, listaa Ida.
Kaverin kanssa asuminen on sujunut hyvin yhteisten pelisääntöjen myötä. Tuparitkin on jo kavereille pidetty ja tutustuttu sen myötä talon järjestyssääntöihin. Tuparilahjaksi Ida pyysi sukulaisilta alkusammutuspeitteen.
Yläkuva:
Idan mielestä kasvit ovat olennainen osa kodin viihtyisyyttä.