Yhteydenotot Takuusäätiöön lisääntyneet

Takuusäätiön yhteydenotot ovat viime kesän jälkeen lisääntyneet kolmanneksella vuoden takaiseen aikaan verrattuna. Elinkustannusten nousu koettelee velanmaksukykyä sekä myös jo peruslaskujen maksamista.

Takuusäätiön neuvontaan soittaa kaikenikäisiä ihmisiä nuorista vanhuksiin ja eri tuloluokkien edustajia. Valtaosa on palkkatyössä olevia.

– Tähän mennessä meille näkynyt ryhmä on lähinnä niitä henkilöitä, joiden ongelmana on, että omista tuloista kuluu ylisuuri osuus velkojen lyhentämiseen. Pelivaraa menojen kasvamista varten ei käytännössä ole ollut yhtään. Monelle huoli on täysin uusi ja aiempaa vakavampi kun velkojen lyhentämisen murheiden rinnalle on tullut myös se, että saako maksettua enää ihan peruslaskuja, joiden hoitamista on aiemmin pitänyt itsestäänselvyytenä, kertoo neuvonnan vastaava asiantuntija Henri Hölttä.

Takuusäätiössä yhteydenottajien tilanne kartoitetaan ja neuvot räätälöidään kullekin sopiviksi.

– Jos ongelmana on, että velkojen lyhentämiseen kuluva raha aiheuttaa rahojen riittämättömyyden, käymme läpi voisiko velat hoitaa tai järjestellä nykyistä järkevämmin ja saisiko esimerkiksi asuntolainaan lyhennysvapaita, kertoo Hölttä.

Yleinen puheenaihe on myös menojen tärkeysjärjestys eli mihin menoihin oma maksukyky on järkevää käyttää.

– Jos rahat eivät yksinkertaisesti riitä kaikkeen, eikä mistään voi tinkiä, niin silloin ainakin vuokra ja sähkölasku kannattaa ehdottomasti maksaa ja ilmoittaa vakuudettoman velan velkojalle, ettei toistaiseksi velan lyhentämiseen jää maksukykyä, toteaa Hölttä ja neuvoo käymään läpi myös kaikki mahdolliset tuet sekä selvittää järjestelyt ja sopimiset velkojien kanssa.

– Moni voi myös olla sen edessä, että joutuu miettimään, onko nykyinen elintaso taloudellisesti jatkossa mahdollinen lähtien asumismuodosta, oman auton käytöstä, kulutustottumuksista yleisesti. Viime kädessä on henkilön itse mietittävä ja päätettävä mistä voisi luopua ja mistä ei, toteaa Hölttä.

Takuusäätiö myöntää myös takauksia pankkilainoihin, jolla aiemmat vakuudettomat velat saa järjesteltyä kohtuuehtoisella lainalla, jossa maksuohjelma on henkilön maksukyvyn mukainen.

– Takauksen saamiseksi on kuitenkin monia kriteereitä, joista voi lukea lisää verkkosivuiltamme. Takauksen saamisen kartoittamiseksi on hyvä olla yhteydessä neuvontaamme, toteaa Hölttä.

Takuusäätiöllä on myös oma pienlaina, jota voi hakea välttämättömien hankintojen tekemiseksi ja esimerkiksi muuttokustannuksiin, takuuvuokraan tai vuokrarästien maksamiseksi. Sen saamiseksi ei kuitenkaan saa juuri muita velkoja olla ja velan lyhentämiseen pitää tuloista jäädä säännöllinen maksukyky.


Milloin kannattaa ottaa yhteyttä Takuusäätiöön?

– Koskaan ei ole väärä tilanne tai hetki olla meihin yhteydessä, mikäli jollain tasolla oma rahatilanne mietityttää. Yhteyttä kannattaa ottaa vaikka murhe tai pohdituttava rahankäyttöön liittyvä asia olisi pienikin. Keskustelut ovat luottamuksellisia, maksuttomia ja keskustella voi täysin anonyymisti. Kasvokkaista neuvontaa meillä ei valitettavasti ole, mutta yhteyttä voi ottaa joko puhelimitse tai nettisivuiltamme löytyvät chatin kautta, kertoo neuvonnan vastaava asiantuntija Henri Hölttä.

Takuusäätiön velkalinjan puhelinnumero on 0800 9 8009.

Chat-palvelu löytyy verkko-osoitteesta www.takuusaatio.fi/palvelut-ja-materiaalit/velkalinja-ja-kysy-rahasta-chat/⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠