NÄKÖKULMA:
Syrjäyttääkö valtion tukema kohtuuhintainen asuinrakentaminen vapaarahoitteista?
Valtion tukeman asuntotuotannon on esitetty syrjäyttävän vapaarahoitteista tuotantoa erityisesti parhaiden palvelujen ja liikenneyhteyksien äärellä, joskin selkeää tutkimusnäyttöä aiheesta Suomen markkinoiden osalta on niukalti.
Asia ei ole kuitenkaan yksiselitteinen, sillä valtion tukema asuntotuotanto kasvattaa joka tapauksessa asuntojen kokonaistarjontaa. Suomen asuntokysyntää tyydyttäväksi tuotantomääräksi on eri arvioissa esitetty noin 30 000 uutta asuntoa vuosittain. Tämän tuotantomäärätavoitteen vapaarahoitteinen asuntotuotanto on 35 viime vuodesta saavuttanut vain seitsemänä.
Valtion tuella rakennutetun asuntokannan volyymi on vaihdellut merkittävästi Suomen sotien jälkeisenä aikana, jolloin reilu kolmannes asunnoista on rakennettu ko. tuella. Finanssikriisin jälkeen osuus on laskenut 22 prosenttiin. Erityisesti 1980-luvun jälkipuoliskolta lähtien valtion tukema asuntorakentaminen on joustanut vastasyklisesti ja rakennusalan suhdannetta tasaavasti. Esimerkiksi vuonna 1989 alle 28 prosenttia alkavasta tuotannosta oli valtion tukemaa, mutta 1990-luvun laman syvimmässä alakulossa osuus nousi yli 82 prosenttiin vuonna 1995.
Vastaava toistui finanssikriisin ympärillä. Tosin 2010-luvun loppupuoliskolla valtion tukema tuotanto ei joustanut merkittävästi alaspäin, vaikka vapaarahoitteinen uudisrakentaminen oli voimakasta. Toisaalta kohtuuhintainen asuntotuotanto on noussut viime vuosina jälleen rakennusalan pelastajaksi vapaarahoitteisen tuotannon jäädyttyä. Vuonna 2024 se vastasi jopa yli puolesta uudisrakentamisen volyymista.
Valtion tukema asuntotuotanto on tyypillisesti myös erilaista kuin vapaarahoitteinen ja siten suunnattu erilaiseen kysyntään. Asunnoista yksiöitä on 26 prosenttia, kun taas vapaarahoitteisista vuokra-asunnoista yksiöitä on 35 prosenttia. Vastaavasti asunnot ovat useammin perheasuntoja, sillä kolmioiden ja sitä suurempien asuntojen osuus on 29 prosenttia, mikä on lähes puolet suurempi osuus kuin vapaarahoitteisella vuokra-asuntopuolella.
Valtion tukemaan tuotantoon kuuluvat asumisoikeusasunnot taas osuvat selkeästi vuokra- ja omistusasuntojen väliin: asumisoikeusasunnoista 8 prosenttia on yksiöitä (omistusasunnoista 4 %) ja 50 prosenttia kolmioita tai sitä suurempia (75 % omistusasunnoista). Kelan tilastojen mukaan tuettujen asuntojen keskikoko on 51,3 neliömetriä, mikä on lähes viidenneksen suurempi kuin vapaarahoitteisten vuokra-asuntojen keskimääräinen asuinala.
Valtion tukeman asuntotuotannon yksi tavoite on alueellisen eriytymisen vähentäminen ja pitkäaikaisen kodin tarjoaminen haavoittuvimmassa asemassa oleville. Tuotannon määrää ja sijaintia ohjaavat kaavoitus ja muun muassa MAL-sopimukset. Tuettu asuntotuotanto on myös usein merkittävässä asemassa asuinalueiden kehittämistä käynnistettäessä, sillä monesti samaan naapurustoon saatetaan kaavoittaa valtion tukemaa ja vapaarahoitteista vuokra-asuntotuotantoa, välimallin tuotantoa sekä omistusasumista. Lisäksi osa valtion tukemasta asuntotuotannosta on valmistunut niin sanotulla neuvottelu-urakkamenettelyllä, jossa toteutumatta jäänyt vapaarahoitteinen asuntohanke rakennetaan kohtuuhintaisen tuotannon periaatteella.
Ei ole siis ilmeistä, että valtion tukema asuntotuotanto välttämättä syrjäyttää vapaarahoitteista tuotantoa. Tuettua asuntokantaa rakennetaan pääasiassa eri aikaan ja erilaista kysyntää silmällä pitäen. Lisäksi se mahdollistaa alueiden monipuolisen kehittämisen ja tarjoaa työkalun alueellisen eriytymisen torjuntaan.
Eetu Kauria
Ekonomisti
Kohtuuhintaisten vuokra- ja
asumisoikeustalojen omistajat – KOVA ry