Haastavat remontit vievät kaikilta energiaa

Kylpyhuone, jonka sinisiä lattialaattoja on irronnut ja asiaa on ryhdytty remontoimalla korjaamaan.

Asuntoa vuokratessa saattaa tulla vastaan tilanteita, jolloin pelkkä vikailmoitus huoltoyhtiöön ei riitä. Isommat remontit ja asumista haittaavat tilanteet ovat haastavia sekä asukkaalle että vuokranantajalle, ja molemmat voivat tehdä osansa, jotta kommunikointi olisi tehokasta. Vuokralaiset ry neuvoo tarvittaessa muun muassa vuokrahyvityksen saamisessa.

Katri muutti kolme vuotta sitten perheensä kanssa asuntoon, jossa he huomasivat pian, että kylpyhuoneen laatat irtoilivat lattiasta. Huoltoyhtiö kävi tarkistamassa tilanteen, ja maton alta paljastui edellisten asukkaiden jäljiltä kosteusvaurio. Asialle ei kuitenkaan ensin tehty mitään, ja Katri joutui tekemään uuden ilmoituksen kuukausi myöhemmin. Kylpyhuoneessa todettiin jälleen kosteusvaurio, jonka remontille ei annettu mitään aikataulua ja Katri joutui itse viestimään vuokranantajan kanssa useaan otteeseen.

– Kylpyhuone oli osittain pois käytöstä molemmilla kerroilla, kun vaurio todettiin, ja kokonaan pois käytöstä noin puolitoista kuukautta remontin aikana. Sen lisäksi meille luvattu kuivakäymälä tuli vasta viikko myöhemmin sen jälkeen, kun kysyin siitä uudelleen. Asia oli meidän perheelle merkittävää pienten lasten takia, kertoo Katri.

Asunnossa on vain yksi vessa, ja Katrin mukaan lapset käyttivät kuivakäymälää, kun taas hän ja hänen miehensä käyttivät yleisiä pesutiloja. Talon yleistiloihin kuljetaan talon ulkokautta, mikä oli keskellä talvea rasittavaa.

 

Huono kommunikointi viivästytti kaikkea

Remontin aikana suurin ongelma Katrin mielestä oli vuokranantajan huono kommunikointi sekä hänen että urakoitsijan kanssa. Vuokranantaja ohjasi useimmiten tekemään kerta toisensa jälkeen uusia vikailmoituksia, ja Katri joutui lopulta soittelemaan urakoitsijalle henkilökohtaisesti, jotta asiat etenivät. Monen kuukauden kestänyt sähköpostirumba oli raastavaa koko perheelle, mutta onneksi lapset olivat Katrin mukaan helposti sopeutuvaisia.

– Remontin aikana kylpyhuone sekä yksi makuuhuoneista poissa käytöstä, koska urakoitsijat pitivät sitä varastotilana. Kun he lopulta saapuivat, työ eteni jouhevasti ja he tekivät todella pitkiä päiviä, jotta työ saataisiin tehtyä, eli sillä saralla asiat sujuivat. Vuokranantaja oli myös hyvin avulias, kun lopulta tajuttiin, kuinka iso remontti on tulossa, ja saimme esimerkiksi listan vapaista saunavuoroista, jotta voisimme käyttää niitä huoletta. Kuitenkaan vuokralaisen, ei pitäisi joutua hoitamaan kaikkea viestittelyä tällä tasolla. Se vei meiltä paljon energiaa, toteaa Katri.

Laattapinnoitteinen ikkunallinen kylpyhuone. Sinisiä lattialaattoja, jotka ovat irronneet paikoiltaan.

Omista oikeuksista kannattaa pitää kiinni

Silloin kun huoneisto on poissa käytöstä joko kokonaan tai osittain, vuokralainen voi saada vuokrahyvitystä. Katrikin teki vaateen vuokranantajalleen saadakseen vuokrahyvitystä sekä korvausta sähkölaskuista remontin ajalta, sillä urakoitsijat käyttivät huoneiston sähköä. He myös saivat lähes saman summan, jota vaateessa pyydettiin, ja kaikki meni lopulta hyvin. Vuokralaiset ry voi auttaa jäseniään hakemuksen tekemisessä siten, että voidaan käydä asukkaan kirjoittama teksti yhdessä läpi varmistaen, että teksti sisältää kaikki tarpeelliset asiat.

– Jos on epävarmuutta lakitekstien kanssa ja haluaa oikolukemisessa apua, voi ottaa meihin yhteyttä. Meillä on myös neuvontapuhelin, johon voi soittaa, jos tarvitsee apua. Vuokralaiset ry:n jäsenille neuvontapuhelut ovat maksuttomia, kertoo toiminnanjohtaja Anne Viita.

Jos kyseessä on pienempi remontti, esimerkiksi jääkaapin vaihtaminen, voi asukas kysyä myös kuittausoikeudesta. Vuokranantajalta voi kysyä millä rahalla uuden kodinkoneen saa hankkia, ja hän voi itse hoitaa hankinnan. Asiasta täytyy kuitenkin neuvotella etukäteen, ja sovitut asiat kannattaa kirjoittaa ylös.

– Asioista kannattaa sopia puhelun sijaan sähköpostitse, jolloin niistä jää muistiinpano. Sama pätee tilanteisiin, jossa esimerkiksi remontin eri vaiheista on hyvä pitää kirjaa. Nekin kannattaa kirjoittaa muistiin. Puhelimen kuvat tallentavat myös päivämäärät automaattisesti, ja niillä on helppo jälkeenpäin todistaa huoneiston käyttökelvottomuutta vuokrahyvitystä vaatiessa, neuvoo Anne.

Anne neuvoo ilmoittamaan huoneiston mahdollisista vioista mahdollisimman nopeasti huoltoon tai isännöitsijälle. Siten voi välttää itse turhilta kustannuksilta ja vaikuttaa myös vuokrankorotuksiin.

 

Teksti: Ida Oljemark


Takaisin sivun alkuun