Vuokralaiset ry on vuokralaisten oma edunvalvoja
Asiakkailtamme saamme usein kiitosta olemassaolostamme. Kiitos pohjautuu asiantuntevaan neuvontapalveluumme, josta lukuisat vuokralaiset ovat vuosien varrella saaneet apua ongelmiinsa. Laadukkaan neuvontapalvelun tuottaminen on yksi tärkeimmistä tehtävistämme.
Elokuun toiseksi viimeisenä viikonloppuna järjestimme vuokralaisille vuosittaisen ja koulutus- ja verkostoitumistapahtuman Vuokralaispäivät.
Päivien palaute oli myönteistä ja vahvisti käsitystämme vuokralaisten vertaistapaamisten tärkeydestä vuokra-asumisen imagon nostamisessa ja vuokralaisten tietoisuuden kasvattamisesta oikeuksistaan ja vaikuttamismahdollisuuksistaan.
Saimme kiitosta rohkeudesta kutsua vuokranantajia keskustelemaan uudistuvasta yhteishallintolaista. Samanaikaisesti pidettiin hyvänä, että monet vuokranantajien edustajat osallistuivat päiville ja keskusteluihin.
Vuokralaispäivät ovat vuoden kohokohtaa ja teemme tulevaisuudessakin niistä vuokralaisten parhaan paikan kohdata toisiansa.
Syksyn mittaan valmistaudumme keväällä 2022 pidettävään liittokokoukseen. Sääntöjen mukaan liittokokous pidetään joka toinen vuosi huhti - kesäkuussa hallituksen lähemmin määräämänä aikana ja paikassa.
Monet jäsenyhdistyksistämme ovat kahden kokouksen järjestelmässä. Muistakaa syyskokouksissa toimintasuunnitelmaa tehdessänne kirjata siihen osallistuminen liittokokoukseen.
Mikäli toivotte liitosta edustajaa syyskokoukseen, on hyvä olla asiasta toimistoon yhteydessä hyvissä ajoin. Tulemme mielellämme tapamaan jäseniämme!
Lämpöisen kesän jälkeen on edessä viilenevät ja tummuvat illat. Pitäkää huolta läheisistänne ja pysytään terveinä!
ANNE VIITA
Toiminnanjohtaja
Vuokralaiset VKL ry