Katri innosti yleisöä lajittelemaan
Ympäristövastaava Katri Väyrysellä on pitkä kokemus lajitteluasioista sekä työnsä että asukasaktiivina toimimisen kautta. Katri antoi Vuokralaispäivillä vinkkejä oikeaoppiseen lajitteluun.
Ympäristövastaavan työssään Mestaritoiminta Oy:ssä Katri hoitaa yli sadan kiinteistön jätehuollon käytännön toimimisen, kehittämisen ja mitoitukset sekä toimii muutenkin jätehuollon asiantuntijana yhtiössä. Hän myös opastaa asukkaita lajittelukysymyksissä.
– Kun jätehuollon mitoitukset ovat oikein, eli taloissa on oikea määrä eri jäteastioita ja asukkaat osaavat myös lajitella oikein, kiinteistöjen jätekustannuksiin saadaan huomattavia säästöjä. Sillä on suora vaikutus myös vuokriin omakustannusperiaatteella toimivissa ARA-taloissa eli asumiskustannukset laskevat, korostaa Katri.
Palkittu asukasaktiivi
Myös yksityiselämässään Katri on aktiivinen lajittelun edistäjä ja saanut lajitteluasioiden hoitamisesta talossaan Järvenpään kaupungin kestävän kehityksen Järkevä -palkinnon.
– Olen asunut 30 vuotta Asuntosäätiön asumisoikeusasunnossa Järvenpäässä. Aikoinaan kiersimme asukastoimikunnan puheenjohtajan kanssa ovelta ovelle kertomassa lajittelun tärkeydestä. Paras tulos oli, kun saimme keskustelun kautta erään asiaan erittäin asenteellisesti suhtautuvan keski-ikäisen miehen muuttamaan ajattelutapaansa, naurahtaa Katri.
Katrin yleisvinkit lajitteluun
Vuokralaispäivillä Katri vinkkasi yleisölle, että erityisesti paperijäte kannattaa lajitella tarkasti, sillä se on ainoa ilmainen keräyslajike.
– Ei ole mitään järkeä laittaa paperia sekajätteeseen, joka on kaikkein kallein jätelaji. Polttoaineiden kustannusten nousun takia sekajätteen hinta on noussut entisestään, kertoi Katri.
Pienten asuntojen lajittelutilaongelmaan Katri kehotti käyttämään apuna yhden pussin tekniikkaa.
– Kuivan jätteen eli paperin, kartongin, muovin ja metallin voi laittaa yhteen pussiin ja tehdä lajittelu sitten talon lajittelupisteellä roskia viedessään. Elektroniikkajätteestä kannattaa muistaa, että sen voi viedä siihen kauppaan, jossa myydään elektroniikkaa. Kaupalla on velvollisuus ottaa laite kierrätettäväksi.
Muovin ja metallin erotteluohjeeksi Katri antoi helpon rutistusvinkin.
– Jos pakkaus rutistamisen jälkeen säilyy rutussa, se on metallia. Jos se aukenee takaisin, se on muovia. Mutta älä huoli, jos vahingossa laitat muovilta näyttävän pakkauksen muovinkeräykseen, eikä se ole muovia. Optinen laite todennäköisesti poistaa sen lopulta muovista. Sen sijaan muovinkeräykseen ei koskaan kannata laittaa pvc-muovia eli kovaa muovia, kuten muuttolaatikoissa on. Paperinkeräyslaatikkoon ei myöskään kannata laittaa kartonkia, koska se pilaa paperin kierrätysmahdollisuuden siinä erässä, vinkkaa Katri.
Isojen jätelajien kuten huonekalujen viemiseen kierrätykseen tai kaatopaikalle Katri neuvoi turvautumaan tarvittaessa myös naapuriapuun.