Turvallisessa ympäristössä on hyvä elää
Järvenpään Mestariasunnot Oy:n Sauvakatu 6-8:n asukastoimikuntalaiset haluavat toimia, jotta asuminen olisi viihtyisää ja turvallista. Yhteisöllisyyden kehittäminen on heillä hyvällä mallilla.
Yhteisöllisyys on sana, joka toistuu Eija Savelan, Marjo Hakkaraisen, Oskari Aholan, Jenna Hännisen ja Pekka Huhtin puheissa. He muodostavat Sauvakatu 6-8:n asukastoimikunnan lisättynä vielä Henna Nordströmillä, joka ehti haastatteluun vain kuvan oton ajaksi.
– Haluan olla mukana toiminnassa, jotta saatais yhteisöllisyyttä aikaan. On tärkeää oppia tuntemaan naapureita, jotta ilmapiiri pysyy hyvänä ja voi tarvittaessa saada myös naapuriapua, kiteyttää Eija, joka on asunut Sauvakadulla jo 28 vuotta.
Toiminta tuo seuraa pihamaalle
Nykyinen toiminta pyörähti käyntiin alkuvuodesta Eijan ja Pekan toimesta, mutta Sauvakadulla on toimittu aiemminkin. Eija ja Marjo muistelevat, kuinka 90-luvun alkupuolella perheet pitivät muun muassa kerhoa, jossa tehtiin ruokaa yhdessä. Yhteisöllisyyden tarve sai Marjon lähtemään uudelleen mukaan toimintaan.
– Lapset ovat muuttaneet pois kotoa ja kaipasin yksinasuvana seuraa. Nyt on jollain lailla turvallisemman tuntuista kulkea pihassakin, kun tuntee ihmisiä. Tällaisessa turvallisessa elinympäristössä on myös lasten hyvä kasvaa, perustelee Marjo.
Lapset kasvavat yhteisöllisyyteen
Lapsia pihassa riittää ja heidän ehdoillaan onkin tehty paljon asioita, sillä lapsiin halutaan kylvää yhteisöllisyyden siemen. Mukaan on otettu myös pihapiiriin kuuluvan Lumo-talon lapset.
– Eihän saman pihan lapsia voi rajata pois toiminnoista. Kyllä kaikkia pitää kohdella tasavertaisesti, painottaa Pekka, joka on asukastoimikunnan puheenjohtaja ja muiden mielestä vakaa lehmänhermoinen tukipilari, jonka avulla jaksetaan tuulisinakin päivinä. Asukastoiminta ei nimittäin ole vain pelkkää juhlintaa.
– Meidän kaikkien tavoite on yhteinen eli että täällä olisi hyvä asua. Se vaatii, että asioista puhutaan avoimesti ja rakentavasti ja niin me teemmekin. Vaikeatkin asiat pitää käsitellä niin, että löydetään kaikkia tyydyttävä kompromissi, linjaa Pekka.
Nykytekniikka apuna viestinnässä
Sauvakadulla on asukkaiden aktiivisuuden avulla saatu pienin, mutta määrätietoisin askelin erilaiset häiriökäyttäytymisen muodot kuriin. Siinä hommassa auttaa nykytekniikka, muun muassa talonväen yhteinen whatsup-ryhmä, johon kuuluu 20–30 kotitaloutta. Ryhmässä on helppo tuoda esiin esimerkiksi yhteisten tilojen käyttöön liittyviä asioita. Taloilla on myös Facebook-ryhmä, johon kuuluu melkein 70 asukasta.
Lisäksi asukastoimikunnalla on oma whatsup-ryhmä asioiden käsittelemiseksi. Toimikunta kokoontuu viikoittain pihalla käymään asioita läpi ja on tarvittaessa yhteydessä isännöitsijään, jolta saa neuvoja ja joka vie puolestaan asioita eteenpäin. Yhteispeli on toimikuntalaisten mukaan sujunut hyvin.
– Talon yhteisissä ryhmissä viestitään hyvin vapaamuotoisesti, huumoria viljellen. Whatsup-ringissä myös kutsutaan koolle porukkaa grillailemaan tai lapsia leikkimään pihalle. Aina saa seuraa, kertoo Oskari, joka on Sauvakadun paluumuuttaja. Nassikkana asuttujen vuosien jälkeen hän muutti takaisin perheensä kanssa.
– Parin vuoden asumisen jälkeen tulin mukaan toimintaan, kun Jenna oli riittävän sinnikkäästi tervehtinyt pihalla. Nyt on todella mukavaa, kun tuntee melkein kaikki, iloitsee Oskari, jota motivoi asukasaktiivisuuteen myös se, että pääsee päättämään talon asioista.
Asukastoimikunnan kautta vaikutetaan
Taloon on tulossa asukastoimikunnan ehdotuksesta iso piharemontti, jossa lisätään pihan toiminnallisuutta ja viihtyisyyttä muun muassa valaistuksen avulla.
– Me ehdotimme isännöitsijälle niin monia pihaan liittyviä parannusehdotuksia, että hän totesi viisaimmaksi ottaa pihasuunnittelijan mukaan tekemään kunnon suunnitelmaa, naurahtaa Pekka.
Sauvakadulla on uuden toimintainnostuksen myötä pidetty myös talkoita ja lastenjuhlia, joiden tarjoilukulut katetaan asukastoimintamäärärahalla.
Tavoitteena naapurisovun säilyminen
Kaikilla on toiveena, että tulevaisuudessa yhteisöllisyys kukoistaa entistä enemmän ja naapureilla sopu säilyy nykyiseen malliin.
– Viiden vuoden päästä meillä on kiva piha ja paljon kemuja. Yhteisöllisyys on kasvanut entisestään, visioi Jenna vaikka on oikein tyytyväinen jo tämänhetkiseen tilanteeseen.
– Meillä on jo nyt hyvä ilmapiiri ja kivoja kemuja. On niin mukavaa, kun vaikka vain syödään yhdessä grillaillen. Lapsetkin kasvavat samalla yhteisöllisyyteen. Meidän pihalla kaikki lapset leikkivät keskenään, iloitsee Jenna.
Yläkuva:
Asukastoimikunta järjesti keväällä lastenjuhlan, jonka ehdoton vetonaula oli iso pomppulinna. Loppukesän lastentapahtuman vetonaulaksi hankittiin sirkuskaruselli.
Sauvakadun asukastoimikunta kokoontuu kerran viikossa pihamaalla. Vasemmalta Henna Nordström, Pekka Huhti, Marjo Hakkarainen, Oskari Ahola, Jenna Hänninen ja Eija Savela.
Talkoiden ja juhlien hyvät tarjoilut houkuttelevat asukkaita mukaan.
Takaisin sivun alkuun